On sunnuntai-aamu ja tulen rätinä soi korvissani samalla kun läm-
pö leviää tupaani.
Tämä päivä on vasta aluillaan mutta palaan eiliseen päivääni.
Kauppareissu on tehtävä, koska puuttuu porkkanat, perunat ja per-
silja nakkikeittoon, jonka ajattelin tehdä lounaaksi tytölleni ja itselleni.
Asun lähellä Salonjokea, joten pääsen mukavasti kävely-pyörätie-
tä pitkin kauppaan ja keskikaupungille.
Aurinko pilkistelee puitten lomasta ja taivas näyttäytyy sinisenä.
Pysähdyn vähän ennen riippusiltaa ihastelemaan sorsia, jotka ovat
ottaneet omakseen paikan jokivarresta.
Viime vuonna paikalla oli eräs bongari, joka otti kuvia sorsista, ja
hän kertoi, että laumassa on yksi kööpenhaminalainen sorsa, jolla
on valkoinen lappu rinnassa ja se on väritykseltään muutenkin vä-
hän erilainen.
Katsoin silloin googlesta että pitääkö se paikkansa ja siellä sanot-
tiin, että ehkäpä poikkeavan väriset sinisorsat ovat syntyneet ris-
teytymistä kesyjen ankkojen kanssa.
Ankka ja sinisorsa risteytyvät estoitta keskenään.
Haen katseellani kööpenhaminalaista, ja siinähän tuo yksilö seisoo
ja katsoo suoraan minuun hetken aikaa odottaen varmaan suupalaa
Viime kerralla, kun näin sen, niin toiset nokkivat sitä ja sorsa lähti
räpylät kovasti vilkkuen karkuun ja lauman sivulle.
Sana sorsiminen tuli heti mieleeni, joka tulee sanasta sortaa.
Samaa sorsimista tapahtuu niin eläin- kuin ihmismaailmassakin.
Hankolainen ystäväni Ritva Sundberg, jonka kanssa välillä jae-
taan kuulumisia puhelimitse, kertoi että hän ei ole ollut koulu-
kiusattu, eikä työpaikkakiusattu, mutta hän on hoivakotikiusat-
tu.
Hänessä on kyllä hurttia huumoria ja hän kertoi, kuinka oli
nuorempana baarissa työskenneltyään opetellut kontinkieltä ja vitsinä
sanonut eräälle tutulle asiakkaalle otatko pullaa, joka kon-
tinkielellä on kotatko ontti kollaapunttia?
Sitä vaan harjoittelemaan, niin aivot saavat työtä.
Nuori pariskunta on pikkutyttönsä kanssa myös pysähtynyt kat-
selemaan sorsia ja kerron heille kööpenhaminalaisesta sorsasta.
Jatkan kävelyäni sillan toiselle puolelle ja muistan, kuinka viime
vuonna toisella puolen jokea uiskenteli pari joutsenta.
Se on harvinaista, koska ennen niitä ei ole täällä näkynyt.
Mahtaakohan tulla tänä keväänä, saa sitten nähdä!
Päätän kävellä lenkin vilhon-sillan kautta ja samalla vastaani tulee
Eero Törmä, joka opetti 80-luvulla yhteiskuntaoppia kauppiksessa
ja hänestä tuli Reijo Nordelin jälkeen rehtori.
Istuin koulukaverini Jaana Vuorisen kanssa etupenkissä ja kuun-
telimme, kun Eero kertoi vakavalla naamalla, että oli keksitty sel-
lainen banaaninsuoristuskone, jotta banaanit olisi helpompi laittaa
kassiin, kun ne ovat suoria.
Huvittavinta asiassa on se, miten mieli muistaa todella oleellisia
asioita!
Seuraavalla kerralla, kun näen hänet, niin kerron, mitä yhteiskun-
taopista jäi päällimmäisenä mieleeni.
Kävellessäni joen toista puolta takaisinpäin muistan Kaskisen
Ellin ja Einon, jotka asuivat lähellä kotiani.
Elli oli aikoinaan Leinon-tehtaalla raskaassa työssä.
Heillä oli yksi poika, Ensio nimeltään, joka piti seuraa pienelle
simsakalle naiselle, joka omisti Turuntie 3- baarin.
Se sijaitsi Osuuskaupan vastapäätä ja baarin ikkunassa oli mahdot-
toman iso kahvipannu koristeena.
Siinä kahvilassa en nuorena istuskellut, mutta tänään muistin, kuinka
60-70-luvulla oli tapana istuskella vaikkapa Valtasen
baarissa tai Hornin baarissa ja juoda limua.
Levyautomaatista sai maksua vastaan laittaa levyjä soimaan.
Voi, kuinka nostalgista!
Kävelen City-markettiin, josta ostan puuttuvat ruoka-tarvikkeeni.
Kaupassa näen Leppäsen tytön, joka oli aikoinaan Turuntien baa-
rissa töissä ja kerron, kuinka olin juuri vähän ennen ajatellut myös
häntä. Olen ennenkin törmännyt tuttuun, jota olen vähän ennen ajatellut.
Elämä on kummallista!
Palaan reissultani kotiin, ja valmistan nakkikeiton sekä soitan tyt-
täreni syömään.
Kylläisinä katsomme telkkua, Sami Kurosen tähdittämä makumat-
ka saimaan kauniissa maisemissa.
Samilla on niin kaunis ääni, ja mietin, että onkohan hän luonteeltaan
myös yhtä samettinen kuin äänensä?
Eräs mies oli samaisessa ohjelmassa käynyt kuoleman rajalla ja
hänen mottonsa on: Elä niinkuin viimeistä päivää, mutta älä niin-
kuin viimeistä päivää.
Huomaan, kuinka päiviini mahtuu vaikka ja mitä, kun paremmin
ajattelen.
Minun mottoni on: Elä rentona, mutta tarkkaavaisena!